Teurastaja
Teurastajan pukeutuminen
Teurastajan tarvitsemat kelpoisuudet, todistukset ja luvat
Salmonellatodistus
Miksi tarvitaan?
Pakkaamattoman, helposti pilaantuvan elintarvikkeen käsittelijöiltä vaaditaan terveydentilan selvitys salmonellan leviämisen ehkäisemiseksi.
Kuka tarvitsee?
Pään ottajat (mikäli he käsittelevät elintarvikkeeksi meneviä kieliä), piirtäjät, taljan vetäjät, suolistajat, elinten ottajat, viimeistelijät ja kylmiöön siirtäjät. Kaikkien teurastamon sisällä työskentelevien on kuitenkin hyvä tehdä selvitys.
Mistä hankitaan?
Selvitys tehdään ennen työskentelyn aloittamista teurastamolla sekä silloin, kun on syytä epäillä salmonellatartuntaa (kuumeinen ripulitauti, vatsataudin oireet ulkomaanmatkan jälkeen tai perheenjäsenellä todettu salmonellatartunta). Salmonellaan viittaavien oireiden ilmetessä ei saa työskennellä teurastamolla! Nykyään selvitys voidaan tehdä puhelimitse. Näyte otetaan tarvittaessa. Ole yhteydessä oman paikkakuntasi terveydenhuoltoon. Selvityksestä työntekijä saa todistuksen, joka toimitetaan teurastamon esimiehelle.
Voimassaolo
Selvitys on voimassa siihen asti, kunnes henkilöllä ilmenee salmonellaan viittaavia oireita tai perheenjäsenellä on todettu salmonella. Erityisen tarkkana oireiden varalta tulee olla ulkomaanmatkojen jälkeen.
Hygieniapassi
Miksi tarvitaan?
Elintarvikelain mukaan pakkaamattomia ja helposti pilaantuvia elintarvikkeita käsittelevillä henkilöillä tulee olla riittävä elintarvikehygieeninen osaaminen. Hygieniapassin suorittaneella katsotaan olevan hallussa elintarvikehygienian perustiedot.
Kuka tarvitsee?
Piirtäjät, taljan vetäjät, suolistajat, elinten ottajat, ruhon viimeistelijät ja kylmiöön siirtäjät sekä pään ottajat, jotka käsittelevät elintarvikkeeksi meneviä kieliä. Hygieniapassi on kuitenkin syytä hankkia kaikilla teurastamon sisällä työskentelevillä.
Mistä hankitaan?
Ruokaviraston sivuilta löydät listan henkilöistä, jotka järjestävät hygieniapassitestejä. Ennen testiä kannattaa osallistua hygieniapassikoulutukseen. Poropeda-hankkeen järjestämän hygieniapassikoulutuksen nauhoitteen löydät täältä.
Voimassaolo
Hygieniapassi on voimassa siitä hetkestä alkaen, kun se on myönnetty, eikä sitä tarvitse uusia.
Lopetuskelpoisuustodistus
Miksi tarvitaan?
Eläinsuojelulainsäädännön mukaan eläimen saa lopettaa vain lopettamisen osaava henkilö, jolla on riittävät tiedot ja taidot sen suorittamiseksi. Lopetuksessa tarvittavaan osaamiseen kuuluu poron käyttäytymisen tuntemus sekä taintuneen ja taintumattoman eläimen tunnistaminen, samoin kuin käytettävien lopetusvälineiden tekninen tuntemus. Näin säästetään eläin tarpeettomalta kivulta ja kärsimykseltä.
Kuka tarvitsee?
Teurastamolla poroja ruokkivat, tainnutukseen ajavat, kiinnipitäjät, tainnuttajat, pistäjät ja päänottajat tarvitsevat lopetusasetuksen mukaisen kelpoisuuden.
Mistä hankitaan?
Koulutusta järjestää Saamelaisalueen koulutuskeskus. Ota yhteyttä Outi Jääsköön ja kysy osallistumismahdollisuudesta (outi.jaasko@sogsakk.fi). Varsinainen kelpoisuustodistus haetaan koulutuksen suorittamisen jälkeen Aluehallintovirastosta.
Voimassaolo
Harjoittelua varten voidaan myöntää väliaikainen todistus, joka on voimassa enintään 3 kuukautta. Varsinainen kelpoisuustodistus on toistaiseksi voimassaoleva. Aluehallintovirasto voi peruuttaa määräajaksi tai kokonaan kelpoisuustodistuksen sellaisilta henkilöiltä, joilla ei enää ole tehtäviensä osalta riittävää pätevyyttä, tietoja tai taitoja suorittaa toimia, joita varten todistus on myönnetty.
Lihantarkastuksessa avustava henkilön koulutus
Miksi tarvitaan?
Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikevalvonnasta määrittää, että poroteurastamon henkilökunta voi avustaa eläinlääkäriä lihantarkastuksessa. Suolipaketteja, sukuelimiä ja
utareita tarkastavien poroteurastajien on oltava koulutettu tehtävään.
Kuka tarvitsee?
Koulutus on välttämätön suolistajille, sillä he tarkastavat suolipaketit linjalla. Koulutusta suositellaan myös vinssimiehille sekä elinten ottajille. Koulutus on kaikille teurastajille hyödyllinen.
Jos teurastuslinjassa ei ole koulutettua henkilöä, eläinlääkärin pitää tarkastaa suolipaketit, utareet ja sukuelimet.
Mistä hankitaan?
Koulutusta on tarjottu Lapin ammattikorkeakoulun kautta. Ole yhteydessä Kirsi Muuttorantaan, p. 040 502 5068.
Voimassaolo
Koulutuksen käyneen todistus on voimassa toistaiseksi.
Eläinten kuljetuskoulutus
Miksi tarvitaan?
Kaupallisissa, yli 65 kilometrin eläinkuljetuksissa, tarvitaan kuljettajalupa. Teurasporojen kuljetukset ovat kaupallisia kuljetuksia. Eläinten kuljetuksesta säädetään kansallisessa eläinten kuljettamista koskevassa laissa sekä neuvoston eläinkuljetusasetuksessa. Eläinsuojelulain mukaan eläimiä on kohdeltava kaikissa tilanteissa niin, että niille ei aiheudu tarpeetonta kärsimystä.
Kuka tarvitsee?
Kaupallisia, yli 65 kilometrin matkoja poroja kuljettava henkilö.
Mistä hankitaan?
Koulutusta voi tiedustella Paliskuntain yhdistykseltä, paliskunnat.fi. Lupa haetaan Aluehallintovirastolta.
Voimassaolo
Eläinkuljettajalupa on voimassa viisi vuotta.
Esimiestyö
Testaa, minkälainen olet työnjohtajana!
https://link.webropol.com/s/tyonjohtaminen
Hankintapaikkoja
Hankintapaikkoja teurastus-/lihankäsittelylaitteille ja tarvikkeille: